RSS:
Merkinnät
Kommentit

Rakas blogini..

Ensimmäinen postaukseni koskaan. Jännittävää. Parasta kai aloittaa kertomalla motiiveistani, miksi perustin oman blogini.

Erosin vähän aikaa sitten poikaystävästäni. Eron jälkeen huomasin itsessäni tiettyjä muutoksia.. Olen nyt 24-vuotias, ja seurustellut suurimman osan elämästäni. Mutta nyt.. silmäni ikäänkuin avautuivat maailmalle. Tai no, ei välttämättä kovin suurelle osalle maailmaa, mutta yhdelle tärkeälle osa-alueelle kuitenkin: miehet. Ihanat, ihanat miehet.

Ennenkin tottakai huomasin miehet, mutta en siten kuin nyt. Nyt miehet ovat kuin.. hmm. Riistaa. Se kuulostaa julmalta ja hyvin seksistiseltä, ja haluan painottaa, että ystäväpiiriini on aina kuulunut ja tulee kuulumaan miehiä, jotka eivät edusta minulle vain seksuaalisen kanssakäymisen osapuolia.  Mutta nyt minulla on tunne, kuin kevät olisi koittanut ja tuuli on tuonut mukanaan ympärilleni monet, monet kauniit silmät, hartiat, peput ja selät.

Miehiä miettiessäni olen alkanut muodostaa heistä teorioita; teorioita, jotka eivät selitä miesten perimmäistä olemusta, ei mitään sellaista. Lähinnä teorioita, joilla analysoin näitä elämääni sulostuttavia tekijöitä. Peppu-selkä -suhdeteoriani ansaitsisi itseni (sekä myös muutaman lähipiiriläiseni) mielestä jo luentoja yliopistolla, joten ehkä pääsen siihenkin jossain kohtaa tässä blogissani. Mutta tilanne on siis tämä: olen sinkku, 24-vuotias ja suloiset kaksilahkeiset täyttävät pääni.  Tähän julkisesti yksityiseen päiväkirjaani haluan jakaa ajatukseni ja kokemukseni päiväni piristyksistä ja (toivon mukaan) iltojeni ilostuttajista!


Mainos